HEINOLAN ENDURON MM- OSAKILPAILU

11/06/2014     / /

Viikonloppuna ajoin Heinolassa MM- enduron osakilpailut. Taso oli todella kova ja reitit haastavia.

Perjantaina ajettiin supertestin kaksintaistelut Heinolan motocrossradalla, jolle oli tuotu lisähaasteiksi muutamia esteitä. Mielestäni oma suoritukseni oli hyvä lukuun ottamatta paria pientä ajovirhettä joihin menetin sekunteja.  Oma tulokseni oli yhteispisteiden 6. sija.

Lauantain ja sunnuntain reitit koostuivat extreme-, enduro- ja crossitesteistä jotka kierrettiin neljään kertaan per päivä. Crossitesti oli eniten mieleeni ja se sujuikin reiteistä parhaiten, pehmeää hiekkaa on tullut treenattua viime aikoina. Sen sijaan extremetesti ja endurotesti olivat osittain todella kivisiä ja liukkaita. Niiden läpiajossa oli eniten hankaluuksia ja muutamat lipatkin tuli vedettyä. Lauantaina vedin endurotestillä pakoputken kiveen ja sunnuntaina extremetestillä etujarrulevyn kieroon.. Mekaanikolle oli tekemistä.

Sijoituksissa lauantaina olin 13. ja sunnuntaina 14. Ajosuoritukset eivät olleet parhaimpiani ja huomasin että varsinkin kivikkotreeniä tarvitsen paljon lisää. Kokonaisuudessaan tapahtuma ja kilpailu oli hieno, hyvin järjestetty. Ja mahtava yleisö! Oli hienoa ajaa kun yleisö eli mukana kannusti reittien varrella. Kiitokset jälleen yhteistyökumppaneille ja tukijoille. Seuraavaksi siirrytäänkin sitten Tornioon motocrossin pariin.

Toni

IMG_4779 IMG_4785LA_XRACING

  /  

0 COMMENTS

LEAVE A COMMENT
You filled this out wrong.
You filled this out wrong.
You filled this out wrong.
You filled this out wrong.